05 Ei se säry

Viitisen kuukautta Peugeottia ajettua tuli katkera totuus esiin. Ei se laukea, vaikka on ranskis. Pahus. Ajotietokoneen laskuri loppui lukemaan 9999 km ja siinä vaiheessa keskikulutus oli 5 litraa satasella ja keskinopeus 50 km/h.

 

Käteen murentunut avain korjattiin herttoniemeläisessä autonavaimiin erikoistuneessa liikkeessä kohtuuhintaan. Irronnut takarekisterikilven valon kuuppa korjaantui karkkiaskilla. Loppukesästä vaihdoin raitisilmasuodattimen ja tuulilasinpyyhkijän sulan.

190 000 km huolto tehtiin Roihupellon Varmakatsastuksessa asevelihintaan. Katsastukseen laitettiin uudet takajarrupalat Idän autokorjaamossa. Kaikenkaikkiaan rahaa huoltoon, korjaukseen ja katsastukseen meni 255 euroa.

 

Koska kymppitonni ja risat oli katiskalla takana, eikä mitään tuntunut tapahtuvan laukeamisosastolla, oli tullut aika vaihtaa autoa. 9.11. 2018 Vihtahousu vaihtui Porissa Citroen Berlingoon.

 

04 Pösö murenee käsiin

Autobloggarin pahin painajainen on auto joka ei hajoa. Mistä sitä sitten kirjoittaisi? Renkaanvaihdot kahdesti vuodessa ja öljyt kerran? Laadukkaat ranskalaismerkit ovat siksikin bloggaajan suosiossa että jotain kerrottavaa tuppaa olemaan aina pienen ajan kuluttua.

Korvikeautolla Sloboziaan

Ennen isompia pösöhässäköitä piti kuitenkin viskata keikka Sloboziaan. Vuokrattu tsekkiläisvalmisteinen Hyundai i30 osoittautui neljäntuhannen kilometrin koeajolla ihan Peugeotin veroiseksi menijäksi. Bensiinimoottorisen pikkuauton riemut: jatkuva bensa-asemalla rumppaaminen ja hirveä tarve kepittää vaihdetta pienemmälle olivat tuttuja juttuja. Tämän kesän helteillä myös Pösön automaatti-ilmastointi osoittautui onnistuneeksi mukavuustarvikkeeksi verrattuna Hyundain kylmäilmapumppuun jota sai käännellä ja väännellä aina muutaman kilometrin välein.

Mukavuuspuoli Hyundaissa osoittautui aikalailla yhtä olemattomaksi kuin Peugeot 308:n Citroën C4:ltä peritty näennäisjousituksen tuottama. Mutta nyt asiaan – Pösö murenee käsiin!

Sikspäkki janojuomaakin mahtui kyytiin.

Vihtahousun jarruongelma – ratti tärisi niin vietävästi heti kun jarrua polkaisi 120 kilometrin tuntinopeudesta vähänkään reippaammin – hoideltiin seuraavaksi. Malminkartanon autohuolto vaihtoi ranskalaiskulkineeseen uudet jarrulevyt sekä -palat eteen 240 euron asevelihintaan, jonka maksoimme kauppiaan ehdotuksesta fifty/fifty. Seuraavaksi viitisen sataa kilometria ajettuani hienonhienoisen tärinän tuntiessani kävin kiristämässä etupyörien pultit ja siitä asti jarruttelukin on ollut tärinätöntä.

Radion suhinaongelmakin tuntui hieman helpottaneen sillä välin kun musta paholainen lepäsi Slobozianreissun ajan. Kohtuupienillä suhinoilla pääsee hyvällä tuurillä jopa tunnin-pari. Ja siihen mennessä Yle Puheen raivostuttava tapa soittaa jonniinjoutavaa paskaiskelmää onkin jo aikaansaanut halun kuunnella mielummin mp3-musiikkia.

Banaanitkin mahtuu mukaan

Jarruremontin kuitissa luki että Peugeot 308 SW onkin monikäyttöajoneuvo. En ollut aiemmin kiinnittänyt asiaan tuon kummempaa huomiota kunnes tuli tarve kuljettaa samanaikaisesti polkupyörää ja sikspäkkiä. Auton takarivin kolme erillistä penkkiä jotka pystyi vaikka irroittamaan kokonaan (en irroittanut, vielä ovat kyydissä…) tekivät tilaa surempaankin tarpeeseen suorastaan hämmästyttävän paljon.

Mutta se murenemisjuttu. Hellekesä ja hikinen housuntaskuko olivat syyllisiä siihen, että oopperakaupungissa Vihtahousua käynnistäessäni mureni virta-avain käsiini?  Stilettiavaimen sisäosista oli murtunut arviolta noin nollapilkkunollakuus millimetriä vahva muoviosa ja niinpä avain oli kämmenelläni noin seitsemänä palasena. Vanhana palapeliveteraanina asettelin palaset paikoilleen ja korjasin avaimen maalarinteipillä. Nyt avaimen stilettiominaisuus ei tosin enää toimi.

Myös takaluukun oikeanpuoleinen rekisterikilven valon kuuppa tipahti käteen Olavinlinnan pihalla. Asettelin muoviosan takaisin paikoilleen mutta pääkaupungissa tipahti taas. Arvelin että yritän kiilata lampunkuoren paikoilleen rutistetulla tupakkiaskilla, mikäli se nyt enää mukana roikkuu.

Tälläkertaa pösöasiat tässä. Kunhan särkyy enemmän, kirjoitan taas enemmän. Au revoir!

03 Alkutaival

Ensimmäinen viikko mustalla Peugeotilla oli takana. Ja onpa tämä Vihtahousu kyllä hieno auto! Joitain pikku juttujahan käytetyissä autoissa tuppaa aina olemaan – jopa luotettavaksi tunnetuissa ranskalaisissakin – niinpä tässäkin.

On se komee

Tuhannen ajokilometrin väliaikatieto polttoaineen kulutuksesta auton oman ajotietokoneen mukaan on 4,7 litraa dieseliä satasella. Nelisensataa kiloa kevyemmällä sitikallahan tuo lukema oli 4,6 joten hyvältä vaikuttaa.

Auton radiosta ei maantievauhdissa kuulu juurikaan muuta kuin suhinaa. Radiohan on samanlainen kuin tätä edeltävässä Citroënissa, jossa suhinavikaa oli myös, mutta lievempänä. Asiaan pitänee koittaa saada parannusta tuonnempana.

Tottahan mustaa paholaista täytyi myös tuunata heti alkutaipaleella. Siispä Roihupellon Motonetistä mustat karvaiset arpakuutiot tuulilasia koristamaan. Ehkäpä myöhemmin myös punaiset venttiilinhatut…

Helteisinä päivinä autoon istahtaessa tuntuu nenään luonnollinen lehmänpaskan tuoksu. Pösö on siis ollut aiemmin arvatenkin karjatalouden piirissä toimineen henkilön menopeli. Tämä pikantti tuoksahdus on mielestäni monin verroin parempi kuin edellisen pikkuranskalaisen mukana kantautunut tupakanhaju. Tuo pikkuauto oli siis arvatenkin ollut tupakkateollisuuden piirissä toimineen henkilön kulkupeli.

Kukalliset Hankookit pentagrammivanteilla

Viikonloppuna musta Peugeot sai ensikosketuksensa moottoritievauhtiin. Meno oli muuten mukavaa mutta jarruttaessa kovasta vauhdista auton ratti tärisi varsin voimakkaasti. Kirjoitin ilmiöstä auton myyjälle. Kävin tarkastamassa pyöränpultit, kireällä oli. Koeajoin vielä uudelleen, tärisi yhä kun vauhtia oli paljon. Päätimme seurata ilmiötä. Kauppias lupasi että pikimustan paholaisen saa viedä vianetsintään Malminkartanon autohuoltoon. Soitin korjaamolle ja sovimme että palaamme asiaan kunhan ehdin käväistä pienellä kesälomamatkalla.

Seurannassa on yhä myös varsinainen autokauppatapahtuma. Nyt kun auto on ollut pihassa jo yhdeksän päivää on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin rekisteröintitiedot olleet tarkassa seurannassa. Tähän asti on rekisteröintitiedoissani ollut sinnikkäästi vain kaupassa pois antamani C3. Tänään alkoi kuitenkin lopulta tapahtua. Vihtahousu on nyt siis minun kunhan makselen pari vuotta kaksijapuolisataa kuussa. Seuraavaan päivitykseen asti au revoir!

01 Ei se käynnisty

Eipä sitten muuta kun Citroen tulille. Virta-avain käynnistysasentoon ja käynnistys. Ja samantien auto sammuu. Toinen yritys. Sammuu taas. Kolmas yritys. Taas sammuu.

Tähän mennessä tapahtunut:

Pitihän se arvata että autonvaihto on taas edessä. Citroën C3:lla oli menty jo 14 000 kilsaa puolessa vuodessa. Nyt oli jo aika katsella uutta kulkupelia.

Tarkkaakin tarkempi tilanneseuranta netin autokauppasivuilla löysi vaihdokiksi 2010 C3:lle vuosimallin 2012 Citroën C vitosen.  Oma pikkuautoni oli 104 000 km ajettu. Haluamani iso auto 213 000 km.

Siispä suuntasin työpäivän päätteeksi Tikkurilaan pohjanmaalaisen autokauppiaan sivuliikkeeseen. Löydettyäni automyyjän ja selitettyäni asiani sain ison sitikan avaimet käsiini ja kauppiaan kaveri tuli kiinnittämään autoon koeajokilvet. Sekä koeajamaan minun vaihdokkiani.

Istahdin ison sitikan kuljettajan paikalle ja totesin: -tämä on minun autoni. Varusteita oli jos joka lähtöön. Tilaa niin maan saakutisti pikkuautoon tottuneelle. Ainoastaan pikkuauton jättimäisen tuulilasin jälkeen pienempi tuulilasi ynnä sivulasit loivat hieman panssarivaunumaisen tunnelman.

Eipä sitten muuta kun Citroen tulille. Virta-avain käynnistysasentoon ja käynnistys. Ja samantien auto sammuu. Toinen yritys. Sammuu taas. Kolmas yritys. Taas sammuu. Autokauppiaan kaveri tulee paikalle ja neuvoo polkaisemaan kaasua käynnistäessä. C5 lähtee käyntiin aikamoisen kolinan kera. Jätän robottivaihteiston vapaalle ja avaan konepellin. Moottorin päällä lilluu litratolkulla vettä. Muistan heti vanhemman C vitosen ohjekirjan etusivulla olleen huomautuksen: ”TÄRKEÄ HUOMAUTUS:on ehdottomasti kiellettyä pestä moottoritilaa painevedellä!.”

Saatuamme auton käyntiin, lähden koeajolle. Toisessa risteyksessä huomaan että mittaristossa palaa SERVICE-valo. Muuten auto kulkee kohtalaisen mukavasti. Palattuani autoliikkeeseen kauppias lupa korjauttaa auton liikkeen korjaamolla. Sovimme kaupat. Pikkuautostani on velkaa jäljellä 4400 euroa, jonka liike maksaa ja minä lupaan maksaa 6500 euroa 30 kuukauden aikana uudesta isosta sitikasta.

Sunnuntaina lastaan talvirenkaat pikkusitikan kytiin ja jään odottamaan autokauppiaan viestiä koska C5 on saatu ajokuntoon.  Maanantaina tulevat huonot uutiset. Auto on vietävä Citroen korjaamoon koska ”meidän testeri ei kertonut mikä sitä vaivaa kylmäkäynnistyksessä joten tänään en saa luovutettua autoa sinulle mutta heti ilmoitan kun auto on noutokunnossa.”

Odottelen sitten korjaamon toimintaa seuraavaan perjantaihin, kunnes luovutan. Aloitan etsimisen netin autokauppasivuilta uudelleen ja löydän Raisiosta Citroënin sisarmerkin Peugeot 308 1.6 dieselin. Sama moottori kun omassa C3:ssani sekä haluamassani C5:ssä.

Auto on vuosimallia 2011. Ajokilometrejä 181 000. Varusteita jos niin maan peijakkaasti. Ja kirsikkana (cheri) kakun päällä pikimustan auton rekkari on 666. Tälle autolle on helppo keksiä nimi. Tämä on Vihtahousu! Raision kauppias pyytää autosta riistohinta, mutta myöhemmin Tuusulan kauppias tarjoaa autoa tolkun hinnalla ja sovimme kaupat. Seuraavana maanantaina nuori komea poika ajaa mustan Pösön kotipihaani, koeajaa C3:n ja teemme kaupat.

02 Tätähän se kaikki on